Kokoomuksen Laura Räty kirjoitti 8.8.2011 täällä Uuden Suomen Puheenvuorossa mielestäni hyvän ja mielenkiintoisen blogin:"Puistotätiä ikävä". Räty kirjoittaa mm.

"Mihin puistotätejä sitten tarvitaan? Muutaman kotiäitivuoden jälkeen uskaltaisin väittää, että puistotädit ovat monelle perheelle korvaamattomia. Puistoon voi viedä lapsensa hetkeksi leikkimään ja ulkoilemaan. Se hetki voi olla vanhemmalle aikaa hoitaa juoksevia asioita, hoitaa perheen muita lapsia tai vaikka rentoutua. Hetken hengähdys on todellista luksusta ja puistotäti voikin olla monen äidin (tai isän) arjen pelastaja."

Rädyn kirjoituksessakin todetaan puistotätien olevan "häviävää kansanperinnettä", kuten on myös mielestäni pitkälti "kotiäiti"-kulttuuri pullantuoksuisine koteineen ja äiteineen odottamassa lapsia kotiin koulusta uraäitejä yhtään väheksymättä. Toisaalta alhaisessa kotihoidontuessa ja alhaisissa lastenhoitotyön palkoissa näkyy tämän hyvinkin tärkeän ja vaativan työn huono arvostus. Liike-elämän huipulla saadaan bonuksia, ehkä jopa liikaakin, ainakin seuraavan Taloussanomien linkin (30.7.2011) mukaan:

"Johtajien palkat pilvissä, kansalla ei hajuakaan"

Johtaminen on siis todella vastuullista työtä, sitä en kiellä, mutta niin on omien lastenkin, tulevien veronmaksajien, hoitaminen sekä muiden lasten, eli muiden vanhempien "silmäterien" (niinkuin pitääkin olla) hoitaminen.

Eli mikä vastuu onkaan lasten ihmishengissä?

Vastaus:

- Suuri.

Puistotädin ja minkä muun tahansa lasten kanssa työskentelevän työ on siis hyvin vastuullista puhumattakaan työn fyysisestä raskaudesta ja ulkona oleskelusta säässä kuin säässä. Vastuu ja työn rankkuus ei tosin näy palkassa. Veikkaankin, että esim. yksinhuoltaja-lastenhoitajan palkalla ei pitkälle pötkitä.. vaikka yksittäisiltä vanhemmilta lastenhoidon ammattilaiset saavatkin usein arvostusta sekä muilta kanssa työntekijöiltä ja työkin on varsin usein kutsumus, niin sillä silti ei eletä.

Yhteiskunnan arvoissa näkyykin se, mitä arvostetaan. Kaikista ei voi tulla liike-elämän huippujohtajia, lasten kanssa työskentely vaatii omanlaisensa lahjakkuuden, joihin ei kaikista ole. Tosin nuoria ala varsin vähän enää kiinnostaa huonon palkan ja alan huonon arvostettavuuden takia, silti kuitenkin yhä enemmän tarvitaan lastenhoitopalveluja yhteiskunnassamme.

Lapsista ei voi siis säästää, eikä työntekijöiden jaksamisella leikkiä. Esim. sijaisista säästäminen päiväkodeissa ei ole enää mielestäni kenenkään etu, vähiten lasten. Lapsemme, tulevat veronmaksajat kun tulevat vanhuutemme maksamaan ja meitä silloin kenties hoitamaan, niin silloin ja siihen todella tarvitaan jaksavia ja arvostusta nauttivia aikuisia.

P.S Puhumattakaan muista hoitoaloista, ihmisten kanssa työskenteleville tunnutaan maksettavan keskimäärin huomattavasti vähemmän kuin niille, jotka työskentelevät talouden parissa. Rahako ratkaisee?

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

www.maria.rajakari.palvelee.fi