Jokunen päivä sitten kirjoitin blogin mielenterveysongelmaisten sekä päihdekuntoutuksen tilanteesta kunnissa.Tämänhetkisiä suurimpia ongelmia näissä ovat mm. hoitoon pääsy ja ohjaaminen sekä laitoshoidon huonot resurssit. Myös toimeentulotuen saajien puolella aikuissosiaalityössä on havaittavissa sama ongelma. Tuija Nummelan tohtorin väitöstutkimuksen mukaan (Asiakkaan asema ja oikeuksien toteutuminen aikuissosiaalityössä 2011) yleinen tietoisuus toimeentulotuesta on kyllä lisääntynyt, mutta sitä ei edelleenkään "mainosteta", joten tiedon hankkiminen on yhä asiakkaan itsensä varassa. Tämänhetkinen sosiaalityön palvelukulttuuri ei juurikaan tue asiakaslähtöisyyttä.

Lisäksi Nummelan tutkimuksesta ilmenee, etteivät sosiaalityöntekijät koe voivansa tehdä työtä eettisten arvojen mukaan, koska samanaikaisesti heiltä odotetaan ristiriitaisesti sekä säästöjä että asiakkaan asioiden kuntoon laittamista. Kuitenkin tärkeintä asiakassuhteen muodostumisessa olisi luottamuksellisen suhteen rakentaminen, tasavertainen kohtelu sekä asiakkaan ja työntekijän hyvä kohtaaminen. Kehittämiskohteina aikuissosiaalityön käytännön työssä nähtiin lisäksi palveluohjauksellisen työotteen vahvistaminen, sähköisten palvelujen ja muiden asiakkaan osallisuutta tulevien työmuotojen kehittäminen sekä juurruttaminen.

 

Omia ajatuksia:

- Vaikuttaa siltä, että kuntien sekä työntekijöiden paineet säästöille hankaloittavat asiakassuhteiden syntymistä. Kuitenkin itsekin uskon, että avoin palveleminen ja luottamuksen rakentaminen asiakassuhteessa saattaisi edistää asiakkaan omaakin aloitteellisuutta, jolloin pikkuhiljaa asiakkaan tarve sosiaalipalveluille vähenisi. Viranomaisten tehtäviin kuitenkin kuuluu asiakkaan neuvominen ja opastaminen sekä oikeuksista kertominen ja kun tällä tavalla "voimaannutetaan" asiakasta, tulokset saattavat olla hyvinkin positiivisia. Lähtökohtaisesti kun ei voida sanoa, että jokainen asiakas haluaisi käyttää vain hyväkseen järjestelmää.

Sosiaalityössä saattaa kuitenkin helposti kyynistyä ja väsyä, jos resurssit ovat pienet ja asiakkaiden tilanne pidemmällä tähtäimellä ei tunnu paranevan. Tällöin esimerkiksi hyvä ja ammattitaitoinen työnohjaus voisi auttaa asiaa ja vaikuttaisi työntekijän jaksamiseen pitkäjänteisesti, ja sitä kautta myös asiakkaiden edistymiseen.Työnohjauksesta ja sen tärkeydestä olenkin puhunut jo mm. päivähoitotyön kohdalla blogissani:"Työnohjaus tullut yhä tarpeellisemmaksi päivähoitotyössä". Asiakkaan lisäksi siis myös työntekijää tulee "voimaannuttaa". Lue lisää mm. tästä "voimaantumisesta" alempana olevista linkeistä.

 

Maria Rajakari, Sosionomi AMK, Espoo

 

Linkit:

Tuija Nummelan väitöskirjatutkimus:"Asiakkaan asema ja oikeuksien toteutuminen aikuissosiaalityössä 2011"

Blogini 24.10.2011:"Mielenterveys- ja päihdekuntoutuksen tilanne kunnissa huolestuttava" (julkaistu myös mielipidekirjoituksena Espoon Länsiväylän Lukijan Areenalla viikonvaihteen 29.- 30.2011 numerossa)

Blogini 15.8.2011:Työnohjaus tullut yhä tarpeellisemmaksi päivähoitotyössä"

Voimaantumisteoria

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

www.maria.rajakari.palvelee.fi

FB-Maria Rajakari