Suomalaisilla sanotaan olevan huono itsetunto verrattuna moniin muihin maihin. Katsoessa suomalaista jääkiekko-ottelua voisikin sanoa, että suomalaisten ollessa häviöllä, tilanne masentaa kummasti sekä pelaajia että suomalaista yleisöä sitten taas muiden maiden ottaessa asian rauhallisesti ja jopa kiriten loppuvaiheessa voittoon vaikeastikin häviö-tilanteesta.

Itsetuntoon liittyy myös vahvasti oman elämän hallinta sekä se, miten kokee vaikuttavansa sekä omaan elämäänsä että ympäröivään maailmaan. Jos ihmisellä on huono itsetunto, hän ei luota itseensä ja kokee elämässään olevansa vain tilanteiden uhrina eli sivustakatselijana elämässä, jossa vain tapahtuu asioita ilman, että niihin voisi itse vaikuttaa. Uhriutumisella voi myös jättää kantamatta vastuun omasta elämästään.

Suomalaisessa politiikan kentässä on ollut havaittavissa vaikuttamismahdollisuuksien ja varsinkin niiden löytämisen puutetta. Siksi ihmiset ovat varmasti olleet turhautuneita, koska ei olla löydetty omia kykyjä vaikuttaa ja helpostihan sitä kyynistyy, jos on lapsuudestaan asti kokenut hyljeksyntää ja tieto siitä, kuinka elämästä voisi saada kaiken sen irti, mikä on mahdollista, on jäänyt saamatta. Silloin jopa pieninkin vastoinkäyminen turhauttaa ja saa laittamaan "hanskat tiskiin". Silloin ehkä mennään jopa toiseenkin äärilaitaan ja heitetään kaikki lekkeriksi. Ei tehdä asioita enää vakavasti, vaan annetaan mennä. Ei sekään ole oikea vaihtoehto siihen, kuinka asioihin voisi vaikuttaa. Ilman vastoinkäymisiä ei kukaan selviä, mutta niistä voi oppia. Positiivinen ajattelu ja oman taustan läpikäyminen voi auttaa. Sitä kautta voi löytää omia vahvuuksiaan ja keinoja niiden kehittämiseen. Yhtäkkiä voikin huomata, että minä voin ohjata omaa elämääni. Muiden ihmisten tekemisiin ei voi vaikuttaa, mutta omaansa voi ja siihen, miten asioihin suhtautuu. Ei pidä luovuttaa.

Sen sijaan, että miettisi, mitä muissa politiikan toimijoissa on vikana tai miten asiat tulisi hoitaa, voi itse lähteä mukaan vaikuttamaan. Vaikuttamisen voi aloittaa omasta elämästä. Monissa asioissa voi saada aikaan muutoksen. Kun huomaa, etten minä olekaan vain ympäröivien olosuhteiden uhri, niin vain taivas on rajana omille mahdollisuuksille. Jokainen on arvokas ja jokaisella on omat kykynsä ja lahjansa. Jokaisella on oma paikkansa maailmassa ja se paikka on tärkeä, olkoon se mikä hyvänsä. Jos muut eivät itseä arvosta, aina voi itse arvostaa itseään. Sitä kautta kun ihmiset muuttavat omia itsejään, myös koko politiikan kenttä voi kokea raikkaan, uudenlaisen tuulahduksen sekä tarvittavan muutoksen.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

http://www.maria.rajakari.palvelee.fi/

FB-Maria Rajakari