Jussi Lähde kirjoittaa blogissaan:"Poliittinen huhukampanjointi alkanut Pirkanmaalla", että "Pirkanmaalla on päästy vaaleissa siihen vaiheeseen, jossa isojen puolueiden sisällä keskitytään kärkiehdokkaiden väliseen taisteluun. Kaikkien ihävintä, ruminta ja oksettavinta on, kun puolueiden piirien väki osallistuu tällaiseen huhujen levittämiseen.Jälleen kerran levitetään "Helsingin päässä puhuttua varmaa tietoa" siitä, miten joku puolueen ehdokkaista on varmasti nousemassa ministeriksi. Tätä viestiä vilautellaan niin toimittajille kuin maakunnan mielipidevaikuttajillekin."

Itsekin ihmettelen Jussi Lähteen tavoin, että "jos joku alkaa levitellä ministerihuhuja itsestään hän samalla tekee tehokkaasti tiettäväksi, ettei hänen poliittinen luonteensa sovi ministerille." Ihmisten luonteista alkaa nyt siis ilmeisesti, kun vaaleihin on enää vähän yli kuukausi, niin paljastua yhä raadollisempia piirteitä. Oman puolueenkaan toverit eivät ole enää välttämättä tovereita, kuten Lähteen blogissa on esimerkkinä.

Jostain syystä olen itse aina vieroksunut kilpailemista. Tai voisin jopa sanoa, etten pidä siitä yhtään. Itse kilpailen mieluiten itseni kanssa, mutta toki tuntuuhan se ikävältä, kun itsellä kampanjarahaa ei juuri ole nimeksikään, ja toisilla sitä tuntuu riittävän mainokseen jos toiseen. Pyrin kuitenkin luottamaan siihen, että ihmisten luonteet ja todelliset kyvyt erottuvat ainakin pidemmällä tähtäimellä, ainakin toivottavasti. Ja onhan tietenkin aina näitä seksillä yleneviä tai muita kepulikonsteja käyttäviä varmasti olemassa aina maailmassa, muttei se kanna pidemmällä tähtäimellä. Epätoivoinen ihminen toki voi kyetä mihin vain ja veikkaan, että myös hakkerointi lienee nykypäivän sana, tietokoneiden avulla voi tehdä mitä vaan, näin uskon, kun sosiaalinen media on vallanut alaa vaalikampanjoinnissakin.

Pää kylmänä eteenpäin, todellinen luonne punnitaan paineen alla. Paineensietokykyä mitataan. Yksi sen mittareista on mielestäni, että pysyy nöyränä, ei alene loanheittoon tai muuhun kiusaamiseen, ei kepulikonsteihin eikä muuhunkaan "kyynärpää"-taktiikkaan, koska mikä onkaan ikävämpää kuin aloittaa kenties työ uudessa vastavalitussa eduskunnassa toisten vihat niskassa? Rehellisyys maan perii!

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

http://www.maria.rajakari.palvelee.fi/